Osallistuva budjetointi

Osallistuva budjetointi eli OSBU on toimintatapa, jossa kuntalaiset päättävät tietyn rahasumman käytöstä. Kunta osoittaa tarkoitukseen rahaa ja kuntalaiset suunnittelevat ja päättävät, mitä sillä tehdään.

Osallistuva budjetointi täydentää ja monipuolistaa kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksia ja tuo asukkaat tiiviisti mukaan suunnittelemaan ja päättämään taloutta ja resursseja koskevista asioista sekä kehittämään yhdessä kunnan palveluita. Menetelmä on yleisesti käytössä Suomessa ja maailmalla.

Mitä palvelua tai asiaa kaipaat lapinjärveläisten iloksi ja hyödyksi?

Lapinjärven kunnan vuoden 2025 talousarviossa on varattu OSBUun 2000 € idean tai ideoiden toteuttamiseksi.

Osallistuvan budjetoinnin vaiheet

  1. Ideoiden ehdotus (1.2. – 28.2.2025).
  2. Lapinjärven kunnan johtoryhmä arvioi ideat.
  3. Ideoiden mahdollinen muokkaus toteutuskelpoisiksi.
  4. Kuntalaisille toteutettu äänestys, jossa eniten ääniä saanut idea/ideat toteutetaan kesän ja syksyn aikana.

Osallistuva budjetointi on siirtynyt vaiheeseen neljä, eli on aika äänestää!

Osallistuvaan budjetointiin saatiin tänä vuonna 26 ehdotusta. Kunnan johtoryhmä kävi läpi ehdotukset ja valitsi seuraavat 11 toteuttamiskelpoista ehdotusta yleisöäänestys -vaiheeseen. Minkä ehdotuksen haluaisit nähdä toteutuvan?

  • Nuorisotyö pukarolaisille lapsille
  • Kirkonkylän uimarannan kunnostus
  • Lainattava kaislaleikkuri
  • Ilmajoogakangas, lainattavaksi kirjastolta
  • Trampoliini Nuokulle
  • Storholmenin grillipaikan kunnostus
  • Osittain tuettu kulttuuriretki, esim. teatteriretki koko perheelle
  • Musiikkitoimintaa vanhuksille eri tapahtumapaikoissa kunnassa
  • Lapinjärvi -muraali 6-tiellä olevalle sillalle
  • Uusi laite / uusia laitteita kuntosaliin
  • Hilda Käkikosken koulun Porlammin toimipisteen pihan toiminnallisuuden parantaminen

Äänestämään pääset tästä linkistä!

Äänestys on avoinna 15.4.2025 asti.