Päivä yrittäjänä – Företagsmässan 8.3.

Yrittämisen iloa Lapinjärvellä! 

Lauantaina 8.3. järjestetään suomen- ja ruotsinkielisten koulujen yhteinen Päivä Yrittäjänä – Företagsmässan -tapahtuma. Päivä on kokonaisuus sekä oppia yrittäjyydestä, että lasten omien liikeideoiden toteuttamista. 

Tapahtuma on yhteistyön tulos, jota on ollut toteuttamassa kunnan molemmat koulut, Lapinjärven yrittäjät ry sekä kunta jo vuoden 2024 elokuusta alkaen. Tärkein rooli tapahtuman luomisessa oli kuitenkin ehdottomasti koulujen oppilailla, jotka ideoivat minkälainen yhteisestä koulupäivästä tulisi. 

Koulupäivän alussa oppilaat kiertävät ryhmissä paikallisten yrittäjien pisteitä, joissa yrittäjät kertovat omasta yrittäjätaustastaan ja oppilaat pääsevät myös ihan käytännössä oppimaan erilaisia käytännön taitoja.  

Päivän toinen osuus on kaikille avoin messutilaisuus kirkonkylän koulun liikuntasalissa. Messuilla on mukana mahtavia paikallisia yrityksiä, mutta päivän tähtinä ovat koulujen oppilaiden omat yritykset. Oppilaat ovat hioneet kevään aikana omia liikeideoitaan valmiiksi ja messuilla voit herkutella esimerkiksi smoothiebarissa tai kahvilassa, ostaa oman linnunpöntön tai hyönteishotellin tai vaikkapa upeita koruja.  

Paikan päällä olevien yritysten lisäksi, tapahtumaa ovat olleet tukemassa monet muut paikalliset yritykset, jotka ovat sponsoroineet mm. lasten omia yritysideoita eri tavoin. Yritykset ovat myös lahjoittaneet upeita palkintoja, joita voi voittaa koulujen yhteisissä arpajaisissa (käteismaksu). Kaikki päivän tuotot menevät koulujen oppilaiden hyväksi.

PÄIVÄ YRITTÄJÄNÄ – FÖRETAGSMÄSSAN
LA 8.3.25 KLO 11-13
Kirkonkylän koulun liikuntahalli, Koulutie 16, 07800 Lapinjärvi
HUOM. Käteismaksu, Mobilepay